Perjantaina 14.8.2026 Iisalmen keskusta täyttyy jälleen kasarihengestä, kohtaamisista, ajelusta ja hyvästä tunnelmasta.
Tänä vuonna vietetään Kasariperjantain 10-vuotisjuhlavuotta. Pitkään Iisalmessa järjestetty tapahtuma on kasvanut kaupunkilaisten omasta halusta kokoontua keskustaan niin kuin ennen vanhaan – tapaamaan tuttuja, hengailemaan, juttelemaan, ajelemaan ja näkemään ihmisiä livenä.
Kasariperjantain ytimessä on nostalginen ajatus ajasta ennen nettiä ja somea: lähdetään kylille, tavataan ihmisiä, katsellaan menoa ja nautitaan yhteisestä tunnelmasta. Illan aikana keskustassa nähdään myös runsaasti hienoja kasariautoja ja monenlaisia ajopelejä eri vuosikymmeniltä. Ajelu ja autot ovatkin olennainen osa Kasariperjantain henkeä.
Tapahtuman idea on säilynyt vuosien varrella ilahduttavan yksinkertaisena: pukeudu kasarihenkeen, kaiva farkkutakki, dingohuivi tai kreppirauta esiin, virittele auto tai muu ajokki kuntoon ja tule keskustaan omalla tyylilläsi ja aikataulullasi.
Iiden ry on mukana järjestelyissä tukemassa tapahtuman sujuvaa, turvallista ja viihtyisää toteutumista. Emme halua muuttaa hyvin toimivaa tapahtumaa, vaan olla mukana mahdollistamassa sitä, että rakastettu perinne voi jatkua myös tulevina vuosina.
Luvassa on rennon yhdessä olon lomaan muun muassa Kasariperjantain torikeikka klo 20, kun lavalle nousee kasaritunnelmaa torille taikova Täsmälääke.
Kasariperjantaina tapahtuu
Tänä vuonna kokoamme Kasariperjantain illan ohjelmaa, tarjouksia ja nostoja yhteen “Kasariperjantaina tapahtuu” -markkinointikampanjaan.
Tavoitteena on tehdä näkyväksi, mitä kaikkea Iisalmen keskustassa tapahtuu Kasariperjantaina: yritysten ohjelmaa, ravintoloiden ja kahviloiden teemailtoja, tarjouksia, musiikkia, tempauksia, koristeluja ja muuta kasarihenkeen sopivaa sisältöä.
Kun päivän nostot löytyvät kootusti yhdestä paikasta, kaupunkilaisten ja kävijöiden on helpompi suunnitella oma Kasariperjantai-iltansa ja löytää mukaan myös keskustan paikalliset palvelut.
Oletko paikallinen toimija? Tule mukaan yhteismarkkinointiin
Onko yritykselläsi, yhdistykselläsi, yhteisölläsi tai muulla paikallisella toimijalla ohjelmaa, tarjouksia tai muuta sisältöä Kasariperjantaille?
Kutsumme paikalliset toimijat mukaan luomaan Kasariperjantain tunnelmaa ja yhteistä näkyvyyttä. Mukaan voi ilmoittaa esimerkiksi:
-
kasarihenkistä ohjelmaa
-
tarjouksia tai teeman mukaisia tuotteita
-
ravintolan, kahvilan tai liikkeen teemailtaa
-
musiikkia, esiintyjiä tai muuta tekemistä
-
muuta Kasariperjantain henkeen sopivaa toimintaa
Keräämme ilmoitetuista sisällöistä ainakin printti- ja digijulisteet, sekä lehtimainontaa “Kasariperjantaina tapahtuu” -teeman alle.
Yhteismarkkinointiin osallistuminen on maksullista, mutta osallistumismaksu pidetään maltillisena. Mitä enemmän saamme toimijoita mukaan, sitä pienempi osallistumismaksu on ja sitä kattavamman näkyvyyden pystymme kaikille tarjoamaan. Tarkemmat tiedot toimitetaan kiinnostuneille ennen sitoutumista.
Ilmoita kiinnostuksesi yhteismarkkinointiin ja kerro, mitä teillä olisi luvassa Kasariperjantaina: Linkki tulossa pian
Lomakkeen kautta voit kertoa alustavasti, millaista ohjelmaa, tarjousta tai muuta sisältöä haluaisitte tuoda mukaan. Lomakkeen täyttäminen ei vielä sido osallistumiseen. Otamme kiinnostuneisiin yhteyttä tarkemmilla tiedoilla yhteismarkkinoinnin sisällöstä, aikataulusta ja osallistumismaksusta.